Äitini sairastui leukemiaan 2 vuotta sitten, kun sain tietää asiasta itkin kuukauden verran. Aamulla herätessä ja illalla nukkumaan mennessä päälimmäisenä ajatuksena oli leukemia ja äidin hyvinvointi.

Olisin halunut käydä katsomassa äitiäni sairaalassa mutta hän ei minua sinne halunut koska voin tuoda jonkun taudin ja hänen pitää olla varuillaan ettei saisi mitään tartuntoja ( itse olin ollut hyvin terve).......ja 5 min kuluttua hän hehkutti kun naapuri tulee miniänsä kanssa käymään.

Jos olin menossa käymään heillä kotona, äiti raotti ovea ja kielsi minua tulemasta ettei mitään tartu, lapseni sai käydä siellä koska vaan mutta minulta evättiin aina pääsy.

veljeni oli tulossa käymään emämntänsä kanssa kotona ja he kysyivät jos voisivat tulla meille yksi mutta se ei sillä kertaa sopinut koska ukko oli koko viikonlopun töissä ja kävi ainoastaan päivisin nukkumassa vuorojen välissä, se asia oli ok heille.

Lauantaina äitini soitti  minulle ja ilmoitti että veljeni perheineen tulee meille nyt syömään......ainoa minkä kerkesin sanomaan oli että nyt ei sovi....alkoi äiti huutamaan
" aina pitää olla jokin tekosyy miksi ei pääse käymään!",
" veljesi ei halua nähdä sinua kohta enää ikinä!"
"ihme käytöstä tuollainen!"

Yritin soittaa veljelleni ja hänen emännälleen mutta he eivät vastanneet, yritin viestillä ja sähköpostilla sekä chatin kautta mutta mitään vastausta en saanut.

Kirjoitin Veljeni emännälle sähköpostia joka oli hyvin sarastinen...
pyysin anteeksi kun joudumme käymään töissä emmekä ole täällä ruokkimassa heitä.
Pyysin myös anteeksi koska emme päästäneet heitä sisälle edellisellä kerralla koska lapsemme olivat vatsataudissa. (veljen emäntä oli tuolloin viimeisillään raskaana enkä halunut tietentahtoen tartuttaa häntä)
mutta jos he seuraavan kerran tulevat vastaavassa tilanteessa kylään otamme heidät avosylin vastaan ja tarjoamme pullakahvit ku vieressä oksentelemme. ym.

Jälkeenpäin minulle selvisi että tämä emäntä oli kopioinut kirjeen ja lähettänyt sen äidilleni ja he pilkkasivat minua kilpaa ja äitini sanoi että olin soittanut hänelle ja haukkunut ja huutanut......

Asiahan oli aivan toisinpäin, minä olin tapani mukaan hiljaa ja kuuntelin huutoja.

Tuon jälkeen sain isältäni viestin jossa hän käski minun kunnioittaa vanhempiani ja ystäviäni.......en tiedä sitten mitä he olivat siellä asioista puhuneet mutta kaikki olivat kuitenkin minun syyni.

Silloin mm.poistin facebook profiilin ja taas kuulin huutoa kuinka olen hylännyt perheeni koska poistin sen.
Isäni mukaan lasten velvollisuus on pitää vanhempiin yhteyttä, vanhempien ei sellaista tarvitse tehdä.

Olin niin syvästi loukkaantunut kaikesta tapahtuneesta ja kerroin heille mikä minua on vaivannut kaikki ne vuodet.....epätoivotusta tytöstä, nimestä ym.
äitini kielsi kaiken ja syytti minua valehtelijaksi, isältäni sain viestin jossa hän haukkui minua vainoharhaiseksi ja käski hankkiutua hoitoon.
Veljestäni en ole sen koommin kuullut , yritin ottaa häneen yhteyttä vuoden ajan tuloksetta.

Vanhin lapseni oli kerran yökylässä 6kk tuon tapahtuman jälkeen......ja kotiin tullessa hän kertoi kuinka mummu oli sanonut hänelle että minä pilaan tytön elämän!!!!!!

Sen jälkeen en ole lapsia sinne päästänyt.

Jos vanhempani tulevat kaupungilla vastaan he kääntävät päänsä aina pois.

Minä en ole heille enää yhtään mitään....en ole kyllä koskaan ollutkaan.